Vuosi Tallinnassa eloa takana, ja on aika lopettaa leikki kesken. Lokakuun ensimmäisenä päivänä alkaa koulu Mannheimissa Saksassa, ja tällä hetkellä elän välivaihetta Suomessa, muuton keskellä. Koko blogin perustamisen takana oli harmi siitä, että viime vuoden muistot ovat vain omassa päässä. Sen lisäksi muuton keskellä syntyi tarve saada talletettua reseptit lehdistä; niitä kun on turha ruveta muuttamaan Euroopan laidasta laitaan.

Silloin kun tämä kuva on otettu vuonna 2011, oli muutto Viroon vasta suunnitteilla, ja vaikka koulupaikka Tallinna Ülikoolissa oli jo varmistunut, muutin kuitenkin vuodeksi Saksaan au pairiksi. Jos en koskaan olisi asunut Hessenissä, olisin varmaan yhä Kadriorgilla, mutta kaipuu Saksaan kasvoi liian suureksi. Tällä hetkellä en tiedä mitä odottaa, ja kaikkein hallitsevin tunne on pelko. Tosin kaksi kertaa tässä on jo aloitettu lukion jälkeen alusta uudessa maassa, tuskin se kolmaskaan kerta niistä enää paljon eroaa.

Tässä liitetyssä kuvassahan näkyy ilmiselvästi Draakon III:n villisika-hirvipiirakka - osa parasta Tallinnaa :3 Jos käytte vanhassa kaupungissa, on pieni - teemaltaan keskiaikainen - "syöttölä" katsastamisen arvoinen. Tuoreiden piirakoiden lisäksi paikan erikoisuus on hirvikeitto, jolla on hintaa vaivaiset 2€ soppakulho. Tuokaa kuitenkin omat lusikat.. Draakonin lusikat kun on noiduttu, eivätkä sovi tavalliselle rahvaalle.

Draakonin löydät Raatihuoneen torilta samaisen rakennuksen yhteydestä. Samaisella aukiolla itsekin kesätöitä tehneenä suosittelisin kaikille ruokaa rakastaville tutkimaan pienet kujat vähän tarkemmin; torilla kun on kalleimmat hinnat eikä vältämättä paras laatu. Raekoja platsin ravintoloista olen kuullut kuitenkin mainittavan Kaerajaan, joka on muistaakseni jollakin lailla palkittu arvostetusta keittiöstään.

Ja muistakaa, ettei niitä lusikoita todellakaan tipu! ;)

Vaikken enää Tallinnassa asukaan, voisin kait erikseen jossakin vaiheessa kirjata ylös suosikkipaikkani. Mutta sääntö numero yksi: unohtakaa se suomen kielen käyttö ja kaivakaa vaikka ennen matkan alkua vanhat englannin kielen kirjat esiin ja palauttakaa mieleen, jos ei muuten muistu! Torilla usein amerikkalaisturistit ihmettelivät varsinkin nuorien virolaisten mahtavaa englanninkielen taitoa, suomi ja venäjä ovat vähän niin ja näin. 50% Tallinnan asukkaista puhuu venäjää äidinkielenään, vanhempi kansa toisena, ja nuoret virolaiset eivät niinkään, ainakaan mielellään. Suomen taito ei ole missään mielessä oleellista nuorimmille sukupolville, ja tulet todennäköisesti jäämän ymmärtämättömäksi, jos suomella yrität selvitä. Sanoja, jotka kaikki ymmärtävät, on olut (viroksi õlu) ja sitten se V:llä alkava kirosana, joka on viroksi vielä tuhat kertaa härskimpi - karsikaa se pois sanavarastosta ennen matkan alkua. Kaljaa on turha huudella, Viron "kali" kun on wikipedian mukaan kvassi, eli siis kotikaljan sukulainen.

Näistä kahdesta ylempi kuva otettiin myös kesällä 2011, ja silloin ei olisi kyllä käynyt mielessä, että joskus saattaisin seisoa samojen terassien edessä samassa mekossa, mutta niin se elämä meitä heittelee, ja kesä oli raskas mutta mahtava. Jos jotain voisin muuttaa, viettäisin enemmän aikaa Pärnussa ystäväni vanhempien luona maalla. Ensi kesänä on pakko palata takaisin - mahtavat pitkät rannat kun tuli nähtyä vain autosta tai korkeintaan jalkakäytävältä.

Ja palatakseni takaisin ravintolakulttuurin, haluaisin ystävällisesti muistuttaa, että tarjoilijoiden palkat ovat jossain kahden ja neljän euron välillä, ja usea tuttavani tekee 300 tuntia kuussa, useat 15-tuntisia päiviä, jotta rahat riittäisivät elämiseen. Vaikka virolaiset osaavatkin pukeutua ja ajavat kauniita autoja, suurin osa siitä on lumetta, ja kodit voivat olla surullisen näköisiä. Muutama euro tippiä ei kaada suomalaisturistin matkabudjettia, varsinkin jos siirtyy kadun tai kaksi poispäin Raatihuoneen torilta. Pienempään budjettiin sopii Kohvik Must Puudel, jossa on säilytetty neuvostoajan tyylinen hippivaikutteinen sisustus. Ruokalistaa voisi kuvailla sanoin vaihtoehtoinen ja kokeilevainen, ja erikoisuutena ovat vaihtuvat kakut, jotka ovat esillä heti sisälle astuttua. Must Puudel sopii niin lounaspaikaksi kuin illallistamiseen, sekä pysyy auki pitkälle yöhön, jolloin sisältä löytää paikallisia rentoutumasta viinilasin ääreltä pitkän työpäivän jälkeen. Hintataso on loistava - kympillä saa helposti alkoholittoman juoman, pasta-annoksen ja vielä kakkupalankin. Olemattoman mainostuksen ja piilotetun sijainnin johdosta turistit ovat Must Puudelissa harva näky, ja siksi se tekee kahvilasta oivallisen paikan niille, jotka haluavat paeta suomen kielen sorinaa Viru kadulta. Tänään kun tätä kirjoitan kahvilan Facebook-sivuilla mainostetaan päivän lounastarjouksena kukkakaalisosekeittoa (2€) ja porsaan ulkofileetä perunoiden ja punajuurisalaatin kera (3€). Head isu! (Hyvää ruokahalua!). Tarjoukset vaihtelevat, mutta hinnat pysyvät samoissa lukemissa, eikä tippaaminen siis käy liian kalliiksi!

Nyt tätä tekstiä on syntynyt suunnittelemattomasti niin paljon, että Tallinnan matkailuvinkit saavat jäädä toiseen kertaan.

Loodan, et kohtume jälle!