Onhan tässä jo pari viikkoa vierähtänyt ja kiirettä on pitänyt. Vaikken miä montaa ihmistä täällä tunnekaan, joka päivä ois jonneen mentävä. Senpä takia tää päivittelykin on vähän kärsinyt. Mut tänään vihdoin on pyjamapäivä!

IMG_3440-normal.jpg

Tässä Maxin Saksan tarinan pääpahis, tai -hyvis. Se jää nähtäväksi.

Miähän lähin Saksaan siis opiskelemaan International Business Managementia. Pelottavan kuulosten tittelejen kääntäminen ei ole mun lemppariharrastus, joten se jää nyt kaikille ymmärrettäväks englanniksi.

IMG_3443-normal.jpgIMG_3442-normal.jpg

Tässä Mannheimin yliopisto.

Mannheimin kaksi tärkeintä puolta ovat laaja valikoima korkeamman asteen kouluja sekä teollisuus. Siksi ei siis yks kauneimmista kaupungeista, eikä loppujen lopuksi kovin suurikaan. Ruokatarjonta on kuitenkin ensiluokkaista verrattuna siihen, miten yksipuolinen ravintolakulttuuri meillä on kotona Suomessa kotikaupungissani. Ja jos Baden-Württembergin pohjoisosasta jotain kaunista etsii, kannattaa suunnata Heidelbergiin. Itse en ole siellä vielä käynyt kuin vasta pyörähtämässä syömässä, mutta uskoisin että kun vihdoin tulee mentyä, täytyy siitä raapustella muutama sananen tännekin.

Mitä mainitsin Heidelbergissa käväisemisestä.. Kävimme syömässä Hakims Imbississä, jossa on alueen parhaat ribsit erittäin sopivaan hintaan. Kymmenellä eurolla saa puoli sikaa lautaselle, ja koska olin miesseurassa, täytyi todistaa että kyllä tytötkin osaa syödä :3 Loppujen lopuksi istuttiin kaikki olohuoneessamme valittamassa kuinka mahat ovat täysiä. Mikä paikassa on erikoista on, että se on kuin aivan tavallinen snägäri, joskin hyvin varjeltu salaisuus. Keittiönä toimivan asuntovaunun ympärille on rakennettu muoveistä pieni suoja, jonka sisälle on sijoitettu muutamia tuoleja, pöytiä ja paljon mattoja. "Seinillä" roikkuu jos minkä näköistä taideteosta, ja kattopalkkia pitkin kasvaa viiniköynnös. Tulee ihan mieleen kuvitelma siitä, millaisia snägäreitä eteläosista Jenkkejä voisi kuvitella löytävänsä. Näin syksyllä on hyvä pukea lämpimästi päälle, jottei syömisnautinto laske palalemisen takia. Minulla ei ollu kameraa mukana siellä käydessämme, mutta heidän Facebook -sivulla olevista kuvista, voi jotenkin hahmottaa, mitä tässä yritän sanoin kuvailla. Kyseessä ei siis todellakaan ole mikään Fine Dining -paikka, mutta kokemuksena sen arvoinen ja vähän ylikin :3 oli nimittäin erihyviä ribsejä. Liikaa ei viitsinyt meikata, jos posket tulisi olemaan BBQ-kastikkeessa. Opettelin kuitenkin kunnollisen etiketin ennen kun lähdettiin.

IMG_3444-normal.jpg

Mannheimissakin on opiskelijan hyvä syödä budjettia noudattaen. Tämä kyseinen "opiskelijaravintola" tarjoaa lounasbuffen alle 7 eurolla opiskelijakorttia näyttämällä. Taaskan ei kyse siis ole mistään hienosta hienosta ravintolasta vaan juuri opiskelijapaikasta, josta löytyy perusruokaa - koulujen ruokaloita parempaa - käypään hintaan. Elikkä siis loppukuun kohde, jos vaatii kuitenkin parempaa kuin makaronit ja tonnikala.

IMG_3445-normal.jpg

Tässä vielä paikka ulkoapäin. Itse kävin syömässä Flammkuchenin ja join kokiksen, eikä hinta ollut ollenkaan paha, ottaen vielä huomioon, että Flammkuchen on yksi suosikeistani. Reseptikin löytyy jo täältä aiemmin. Flammkuchenhan on siis pizzan tapainen, mutta ohuempi eikä yleensä sisällä juustoa tai tomaattia. Vähän siis kuin Pizza 2.0 kaikille fancy pantseille, jotka rakastavat syödä hyvin :3 Flammkuchenin syöntiin löytyy varmasti parempiakin paikkoja, mutta palatakseni takaisin tähän Curubarin, joka sijaitsee korttelissa B2.. Nettisivuillaan he mainostavat kahden täytteen pizzoja ja pientä limua hintaan 5€ opiskelijoille. Ei hullumpi tarjous.

IMG_3446-normal.jpg

Mannheimin keskustassa harvemmin käytetään kadunnimiä, vaan sen sijaan kortteleita, jotka ovat nimetty kirjaimen ja numeron yhdistelmällä.

IMG_3447-normal.jpg

Tämä viimisin kuva nyt ei varsinaisesti liity mihinkään, mutta oli pakko ikuistaa, kun tuli vastaan kameran kanssa kävelykierroksella. Näitä samaisia muovinpalasia myytiin Thaimaassa lomallamme, olisiko ollut vuonna 2007. Tämä kyseinen pallo on tehty 30 palasta, ja itselläni on kotona Suomessa paljon isompi 120:stä. Eikä muuten maksanut muutamaa euroa enempää. Vitosella saa sisälle Ikean peruslampun. Tavallisesti rakastan designia ja vähän erikoisempia esineitä, mutta tämä nyt on täyttä kusetusta. Ei todellakaan 99 euron arvoinen! Säästäkää rahanne! :D Ihmisiä varmasti ihmetytti, kun seison ikkunan takana hihittelemässä.

IMG_3448-normal.jpg

Tässä Paradeplatz, tavallaan koko keskustan keskusta ja yleinen tapaamiskohta kavereille. Takana näkyy GALERIA Kaufhof, joka vastaa meidän Stockmannia. Saksassa on paljon pieniä ruokakauppoja, joissa laatu ei aina ole paras eikä tarjonta laaja. Peruspaikat kuten Aldi, Penny tai Lidl kattavat vain nimenomaan perustarpeet, mutta Kaufhofin ruokapuolelta löytyy yleensä onneksi kaikki erikoisempi tarvittava. Rahaa sinne tuhlaantuu aina kuitenkin aivan liikaa - hyllyissä on kaikennäköisiä maittavia erikoisuuksia, ja hintakaan ei ole aivan halvimmasta päästä :s Ei siis sovellu liian tiuhaan vierailuun :D Yksi asia, jota on ikävä, on Stokkan delin kana-caesarsalaatti. En tiedä myydänkö sitä Suomessa tai samalla reseptillä, mutta Tallinnassa elin sillä :3 Se on vain niin hyvää, että syntyy addiktio. Lähettäkää postissa lisää!

IMG_3450-normal.jpg

Yksi asia, jota en saksalaisista ymmärrä, on heidän rakkautensa paahdettuihin kanstanjoihin. Muutama vuosi takaperin ystäväni vanhemmat tarjosivat minulle perunoita kanstanja-sienikastikkeen kera. Kastanjat vaan ei niin koskaan tule olemaan osa ruokavaliotani.

IMG_3449-normal.jpg

Tässä yksi kiireisimmistä ostoskaduista, ja taustalla näkyy Wasserturm. Tämän katu lähtee Paradeplatzilta, ja varrella on jos minkänäköistä kauppaa. Tältä kadulta löytyy H&M, Zarat, Mangot ja NewYorkerit, mutta myös Kaufhof, Peek & Cloppenburg - joka tarjoaa vaatteita enemmän aikuiseen makuun, sekä Engelhorn - joka mainostaa suurin kirjaimin tarjoavansa Pradaa ja Bottega Venetaa. Ensimmäisen koulupäivän arvonnassa onnistuin voittamaan 25€ lahjakortin Engelhornin. Korttia ei kyllä ole näkynyt vielä, mutta jos sen joskus vielä nään, niin ehkä sillä saa ostettua erittäin hienot sukat tai jotain vastaavaa. Mihinkään isompaan se ei taida riittää. Samaan suuntaan vievällä tiellä tämän vieressä on myös Engelhorn Sports. Kait se auttaisi uusien salikenkien ostoonkin hyvänä alkuna.

IMG_3451-normal.jpg

Tadaa! Wasserturm.

Valitettavasti tänä päivänä, kun kuvat tuli otettua, oli sää erittäin kehno. Ennen tätä päivää oli joka päivä aurinkoinen, mutta nyt on syksy tullut Mannheimiinkin, ja yhdessä yössä tuli 15 asteen tiputus lämpötiloihin.

Wasserturmin ympärillä on kaunis, pieni ruusutarha ja suihkulähde, ja pimeäntullen on valaistus melko dramaattinen. Kamerani on vain myös niin kehno, ettei siitä oikein kuvaa saa. Suosittelen menemään itse, kun ihmiset saapuvat tähän mahtavaan turistikohteeseen lomailemaan - tai sitten ei. Mutta kaunis se on silti.

IMG_3454-normal.jpgIMG_3452-normal.jpg

Jostain syystä tää pappa asettu poseeraamaan.

IMG_3455-normal.jpgIMG_3457-normal.jpgIMG_3458-normal.jpgIMG_3459-normal.jpg

Ciao! :)

Tänään kuunnellaan tätä :)

Und ich schau nicht mehr zurück,
aber wenn ich zurück schau, seh ich nur mein Glück.
Alles andere hab ich gerne zugeschüttet,
und mit schönen Erinnerungen überbrückt.